Friday, October 17, 2014

Pepin kuulumisia

 
Hello!
 
Amerikkaan tulo oli vaikeaa mutta selviydyin. Texasissa on ollut kivaa mutta ikävöin Suomeen. Olen juuri aloittanut koulun, koulussakin on kivaa. Aluksi oli tosi erilaista kun kaikki on isompaa, mutta Suomi-koulussa suomalaisten kanssa on ollut kivaa. Suomessa kaverit ikävöivät minua. Koulussa kaikki puhuu englantia, ymmärrän jonkin verran. Alan oppia englantia kun pääsin kouluun.
 
Kaikki asiat tehdään täällä erilailla kuin Suomessa, esimerkiksi koulupäivät ovat pidempiä kuin Suomessa mutta onneksi ei tule läksyä.
 
Täällä tiet menevät kuin solmussa ilmassa korkealla.
 
Terveisiä Pepiltä

Elmon kuulumisia

Moi!

Olen ollut jo kaksi päivää amerikkalaisessa koulussa. Siellä kaikki ovat auttaneet ja ollut mukavia. Kun en saanut lockeriani auki kaverini kysyi ” tarvitsetko sinä apua?”, ja minä sanoin kyllä. Meillä oli eilen koulussa liikuntatunti jossa harjoittelimme juoksua ja juoksimme kaikki niin monta kierrosta (400m yksi kierros) että tuli tarpeeksi hyvä aika. Minä juoksin 4 kierrosta ja nytten jalkani ovat aivan kipeät mutta kun kuulin että kaverini on tullut Suomesta tänne Amerikkaan aloin heti vinkua äidiltä että saanko mennä kaverini ja Emilin kanssa minun koulun pihalle. Minä olin jo matkassa heti kun sain luvan, minä juoksin koko matkan koululle vaikka jalkani olivat kipeät ja pyysimme että saisinkome pelata muiden amerikkalaisten kanssa jalkapalloa.
 
Elmo

Friday, October 3, 2014

Kuulumisia koululta - Veera 10v.


Minua jännitti ja tiesin että muutkaan eivät olleet rentona. Olimme suomi koulussa . Kysyin "onko noi kaikki suomalaisia " isä vastasi "no mitäs luulet ".kun me olimme sisällä joku nainen tuli kysymään "moi oletteko te uusia suomalaisia "isä vastasi "joo" sitten nainen (Leila) kysyi mikä meidän nimemme ovat ja me vastasimme. Hän vei meidät luokkahuoneeseen . Ja kaikki vanhemmat sai mennä kahville ja lapset jäisi huoneeseen opettajan kanssa, mutta Veeti (minun pikku veljeni) ei päästänyt irti isästä ja isän oli pakko jäädä, mutta sitten onneksi Veeti ei huomannut kun isä lähti kahville . Ja sitten me kolme Viivi (minun siskoni) minä ja sellainen vähän isompi poika (en muista sen nimeä ) menimme toiseen huoneeseen. Leila selitti meille että meidän pitää tehdä sellainen haastattelu kaikille suomalaisille aikuisille jotka olivat siellä .siinä haastattelussa piti näyttää eläin kuvakortteja niille aikuisille ja niiden aikuisten piti arvata mikä eläin se on ja kirjoittaa sen nimi aina paperille .kuvakortteja oli kymmenen .joku vastasi lumikki joku lumikko ja joku näätä ja kaikkea muuta hauskaa . Kukaan aikuisista ei oikeastaan voittanut . Ja sitten oli välipalan aika .välipalaksi oli  leipiä ,mehua ja vettä ja hedelmiä .kävin vielä pikaisesti ostamassa karkki pussin ennen lähtöä . Sitten koitti lähdön aika . Oli kuuma kun lähdimme :D =) €$#♥

Kuulumisia koululta - Viivi 12v.

Olin hiukan epävarma tästä suomi koulusta mutta siellä olikin ihan hauskaa. Aivan ensimmäiseksi teimme testin siitä että tunnistavatko aikuiset metsän eläimiä. Kukaan ei saanut täysiä pisteitä testistä. Isäni sanoi että hänen aivonsa olivat jäässä eikä hän muistanut majavaa eikä teeriä (muistaakseni). Sen jälkeen menimme väli palalle valikoima oli kylläkin aika pieni enkä pidä juustosta joten söin pelkästään viinirypäleitä ja join vettä. Minun pikkuveljeä pelotti alkuun mutta kun menimme sen huoneen ohi jossa hän oli muiden kanssa (koska olimme eri huoneissa) hän jutteli jo iloisesti. - Viivi 12v. 

Thursday, May 15, 2014

Aino Aaltonen: äitienpäiväjuhla

Kevään viimeisellä Suomi-koulukerralla juhlittiin koulun päättymisen  lisäksi äitienpäivää. Heti Suomi-koululle saavuttaessa oli havaittavissa, että ilmassa on juhlan tuntua. Paikka oli koristeltu vaaleanpunaisin koristein, korviin kantautui hiljainen klassinen musiikki ja ympärillä pyöri juhlavaa väkeä. Suomi-koululaiset olivat muuttuneet prinsessoiksi ihanissa mekoissaan ja pieniksi herroiksi nappipaidoissaan.

Jäin ihmettelemään juhlaloistoa ja vaihtamaan kuulumisia muiden äitien kanssa. Vilkuilimme ihmetellen kahvipöytään ja ihastelimme pöydälle ilmestyneitä voileipäkakkuja, mansikoita, kinuskikakkuja, suklaita ja vaahtokarkkeja. Vielä ei kuitenkaan ollut kahvien aika, vaan juhlan alkaessa äidit käskettiin istumaan erityisesti äideille varattuihin paikkoihin juhlasalin etuosaan. Äitienpäiväjuhlan teemana oli äitien rentoutuminen. Lapset lähtivät määrätietoisesti hakemaan pieniä rasvapurkkeja ja saapuivat äitiensä luokse antamaan käsihierontaa ja hieromaan hartioita. Taustalla soi klassinen musiikki ja toden totta, hetki oli mitä rentouttavin ja ihanin, kun oma lapsi pienin kätösin rasvasi ja hieroi äidin käsiä. Silmäni alkoivat kostua.

Olen ennenkin ollut Suomi-koulun äitienpäiväjuhlassa ja tiesin, että isät saattavat laulaa äideille tunteikkaasti kuorossa. Yritin kuitenkin pysyä tyynenä ja olla vuodattamatta lisää kyyneliä. Ohjelma eteni, lapset esiintyivät. Oli musiikki esityksiä, laulua ja runoja. Oli lapsen omia kuvaelmia siitä miksi oma äiti on niin ihana ja hyvä. Lasten pyytteetön rakkaus ja ilo paistoi jokaisesta esityksestä. Herkistyin. Kyyneleet eivät meinanneet pysyä silmän verkkokalvon pinnalla, vaikka kuinka yritin pitää silmiäni auki. Isiä pyydettiin lavalle. Tällä kertaa mukana oli säestäjäkin. Kitaran säestyksellä isät varovasti aloittivat ”Sankarit” kappaleen ja alkuun päästyään laskivat sanat alas ja lauloivat suoraan sydämestään  ...”keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankari naiset...” ja katsoivaat vaimojaan ja lastensa äitejä suoraan silmiin. Minun oli pakko hieraista vaivihkaa silmäkulmaa, mutta kyyneleet eivät tarttuneetkaan hyvin rasvattuun käteeni. Posket kyynelistä märkinä tunteikkaan laulun jälkeen lausui vielä eräs isä kauniit sanat kaikille meille äideillesiitä, kuinka me äidit olemme niitä arjen sankareita tekemällämme tärkeällä työllä. Olin kauniista sanoista ja ihanasta juhlasta aivan tunnekuohun partaalla. Juhlan ja lopullisen kyynelvirtani sinetöi minulle niin rakas, Suomessa kovasti tapetilla ollut Suvivirsi, josta Suomi-kouluyhteisömme veisasi ensimmäisen säkeistön. Suvivirren, lasten todistusten ja luokkakuvien jälkeen olo oli yhtä juhlallinen ja vapaa kuin lapsena koulun kevätjuhlan jälkeen.  Me emme kuitenkaan vielä kirmanneet ulos todistuksia heilutellen, vaan siirryimme nauttiamaan rauhassa ja rentoutuneina ihanat, suomalaiset äitienpäiväkahvit.

Haluan kiittää ihanasta äitenpäiväjuhlasta idearikkaita Suomi-koulun opettajia sekä lapsia, jotka yhdessä järjestitte meille äideille kauniin, tunteikkaan hetken, joka pysyy muistoissa varmasti aina!

KIITOS!

Wednesday, May 7, 2014

Luokkakuvat ja lauluharjoitukset

Viime kerralla Suomi-koulussa me otimme luokkakuvan, luokkakuvaan ei kuitenkaan kovin moni pukeutunut erikoisesti. Myöhemmin Suomi-koulussa äitienpäivää varten me  harjoittelimme meidän aitienpäivälaulua, ja äitienpäivärunoja. Lopuksi me tehtiin tehtäviä tehtäväkirjoissamme. Kun Suomi-koulu oli loppu, kaikki lapset ryntäsivät hakemaan välipalaa. Välipalaksi oli voileipää, marjoja, suklaakeksejä, suklaata, ja mehua.

Alexandra Aaltonen
, Lukutoukat

Wednesday, April 23, 2014

Laskettelua New Mexicossa


Hei,

Minun nimeni on Alexandra, ja olen 11vuotias. Perheeni muutti Dallasiin noin vuosi sitten. Pidän Dallasista hyvin paljon, mutta hiihtolomalla on ihana muistaa miltä lumi tuntuu ja näyttää. Tänä hiihtolomana perheeni ajoi New Mexicoon laskettelemaan. Minä tosin lumi-lautailin 3 päivää ja laskettelin yhden päivän. Perheeni laskettelulomalla ei kuitenkaan levätä, sillä herätys on klo 6:30am ja rinteessä ollaan heti 9:00am. Minä ja perheeni laskettelemme koko päivän ja noin 3:30pm lähdemme ajamaan takaisin hotellille päin. Pidän siitä että lähdemme aikaisin rinteeseen niin saamme paljon tehtyä. 


New Mexicon reissuni alussa minä yritin vain muistella miten lumilautailla, mutta reissun lopessa olin kolme kertaa parempi kuin alussa, ja se on ainoa asia joka lasketaan. Reissulla opin, että tärkein asia lautaillessa on tarpeeksi kova vauhti, jotta pääsee alas, mutta vauhti ei saa olla niin kova, että satuttaa itsensä. Opin myös kääntymään lumilaudallani paremmin, ja opin myös sen, että tärkein asia ei ole olla paras, vaan, että pitää hauskaa, ja yrittää parhaansa.

New Mexicossa on monta ihanaa laskettelukeskusta: korkeita, matalia, isoja, ja pieniä, helppoja, ja vaikeita. Perheeni tutustui kuitenkin vain kahteen niistä: Angel Fire, ja Taos Ski Valley. Molemmissa näissä laskettelu keskuksissa on ihania maisemia. Minusta on ihana katsoa korkeita, ja hyvin lumisia vuoria edessäni, ja kirkasta aurinkoa taivaalla.

Minusta on kuitenkin ihaninta isoissa hiihtokeskuksissa se, että kun alkaa väsyttää, tai on nälkä, niin voi milloin tahansa mennä hakemaan syötävää, juotavaa, tai jopa kuuman kaakaon jonka päälle on siroteltu vaahtokarkkeja.

Mielestäni laskettelussa on mahtavaa se, kun liitää alas rinnettä, mutkittella, ei kaadu, ja lopulta pääsee alas missä kaverisi, tai perheesi odottavat sinua leveästi hymyillen ja kertoo sinulle kuinka taitava, vauhdikas, tai jopa kuinka sulavasti sinä sielta parin kilometrin päästä hiihdät alas. Aina kun minä pääsen alas kerron itselleni kuinka rakastan sitä mitä teen ja että minkään ei tarvitse olla täydellistä, mutta jos yritän parhaani niin saan oman kultamitalini. 

MINÄ RAKASTAN LASKETTELUA!!!!!

Terveisin, Alexandra Aaltonen

Saturday, April 12, 2014

Se Kiertää Sittenkin by Outi

Se kiertää sittenkin!


Huhtikuun ensimmäisen Suomi-koulupäivän aiheena oli kierrätys. Meillekin, kahden pienen suomikoululaisen (joista toinen, pienempi 5 kuukautta vanha, nukkuu suunnilleen puolet kerroista sikeästi eli jää paitsi suurimmasta osasta Suomi-kouluseikkailuja) vanhemmille tuli etukäteen sähköpostiviesti: “Koululla on pieni kierrätyspiste. Ajatuksena on, että jos lapsi tuo kotoaan jonkun tavaran/lelun, hän voi ottaa pisteeltä tilalle uuden.” Kuinka hauska ajatus! Aktiivisempi suomikoululainen (se isompi, melkein 2,5-vuotias) valitsi kahdesta vaihtoehdosta toisen jätettäväksi kierrätyspisteeseen uutta lelua vastaan. Hekottava lehmä sai jäädä kotiin ja pehmoinen apina lähti innokkaan oppilaan matkaan.

Koululla odotetusti unikeko jatkoi nukkumistaan ja näin ollen vielä hieman flunssainen Suomi-koulun varapuheenjohtaja (minä siis) kierrätti itsensä kahvilatyöntekijäksi suistuneen rahastonhoitaja Ainon viihdytysjoukoksi. Aino olikin huomattavasti allekirjoittanutta hyödyllisempi keitellen kahvit ja taikoen kauniit (ja myöhemmin herkullisiksi osoittautuneet) voileivät välipalaksi nälkäisille suomikoululaisille vanhempineen. Suomi-koulun varastoista löytyi vielä pillimehuja leipien, mansikoiden, banaanien ja porkkanoiden jatkoksi tarjolle. Välillä innokas isompien ryhmäläinen kävi hakemassa runokirjan - ja tokihan sellainen Suomi-kirjastosta löytyi mukaan tunnille! (Ja epäilemättä niitä voi lainata kotiinkin, jos runoihin mieltyy - oli sitten aikuinen tai lapsi.)

Kaikki oli hienosti valmiina, kun ensimmäiset tällä kertaa yhdistetyn Palleroiden ja Pellejen ryhmän oppilaat alkoivat ilmestyä nurkan takaa, osa hymyjä herättävästi käsi kädessä. Mukavaa, että pienillä on hauskaa ja he saavat kavereita. Juttelin lyhyesti Pelle-ryhmän  Liamin kanssa kierrätyspäivästä ja hauskaa oli kuulemma ollut. Hän oli tuonut pöytään eläinxylofonin ja ottanut tilalle pikkuauton. Liam tuntui olevan varsin tyytyväinen vaihtokauppaan, eli kierrätyksen idea toteutui mitä parhaimmin.

Kun kaikkien oppitunnit olivat päättyneet, kuulumiset vaihdettu, leivät ostettu, välipalat syöty, kirjat lainaittu ja salmiakit hamstrattu, mitä nyt kullakin oli tehtävänään, olikin jo loppusiivousten aika. Kiitos hauskasta Suomi-koulukerrasta oppilaille, ohjaajille ja taustavaikuttajille! Ja mitäkö perheemme isompi koululainen otti kierrätyspöydästä? No kirjan, kuinkas muuten. Sitä lukiessa onkin hyvä välillä muistella paitsi kavereita Suomi-koululla myös kierrätyksen ideaa. Nähdään taas!